Perjantaina saavuimme sovitusti Saran luokse ja pakkasimme koirat ronttiin. Saran autossakaan ei ollut koiraverkkoa, koska Huima matkusti häkissä. Onneksi tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä omasta autostanikin puuttuu vielä toistaiseksi verkot. Mali moikkasi villakoiran ulkona. Se ei varmaan ole ikinä edes nähnyt noin pientä koiraa. Sona ja Huima tulivat hyvin toimeen. Matka taittui yhden pysähdyksen taktiikalla ja Sona nukkui lähes koko ajomatkan ajan ollen varsin esimerkillinen malinois.
Majapaikassamme ystävämme luona odotti sekaroituinen Rontti omistajineen. Mali oli selkeästi hämillään pienestä vilkkaasta koirasta. Se ei oikein ymmärtänyt oliko Rontti ystävä vai välipala, kissa vai koira vai kenties jotain ihan muuta. Turvallisuussyistä malinoisille oli majapaikassa häkkimajoitus. Illalla koirat pääsivät vielä juoksemaan energioita pois. Sona sai tehdä hieman luopumistreeniä juoksevista pikkukoirista ja hieman tottista vieraalla kentällä. Se yllätti minut positiivisesti tehden töitä kanssani ja pysymällä kohtuu hyvin hallinnassa. Muutaman kerran pikku koirat veivät voiton ja kerran malinois riehaantui juoksemaan koirapuiston aidan viertä nuoren Rontin kanssa.
Sunnuntaina malinois oli jo niin väsynyt, että päätettiin pitää melkein kokonaan lepopäivä Saran ollessa leirillä. Lenkkeiltiin hieman, mutta suurimmaksi osaksi vain hengailtiin rauhaksiin. Väsymys näkyi Sonassa ylimääräisenä murrauksena ja oman tilan suojeluna. Se oli ihan puhki koko viikonlopusta ja paluumatkan Liedosta Kuopioon se olikin taju kankaalla koko eläin.
Olen positiivisesti yllättänyt miten mutkaton matkakumppani tuo malinois oli. Olin onnistunut luomaan kaikki kauhuskenaariot mielessäni siitä, miten se tappaa vähintään kaikki matkakumppanit ja huutaa kuin syötävä ja on täysin mahdoton. Tämän koiran kanssa voisi reissata enemmänkin, kun miltei 1000km ei hetkauttanut sitä suuntaan eikä toiseen. Aivan mahtavaa!
Postauksen kuvista kiitos Jenni Harju
