Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoitteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tavoitteet. Näytä kaikki tekstit

torstai 2. tammikuuta 2020

016. Vuosi 2020


Vuosi 2020 on aluillaan ja uuden vuoden alkaessa asetetaan aina tavoitteita. Minut blogihistoriasta pidemmältä ajalta tunteneet tietävät, etten ihan hirveästi ole onnistunut pitämään tavoitteita, mutta silti haluan niitä joka vuosi laittaa. Tavoitteet auttavat hahmottamaan asioita, mitä pitää tehdä. Haluan tänä vuonna eritoten panostaa siihen, että treenaamme ja mielellään myös säännöllisesti. Haluan panostaa siihen, että koirat ovat onnellisia.

Luxin osalta tavoitteet ovat varsin yksinkertaiset:
- Rauha + hiljaisuus tekemiseen
- Toko alo korkkaus (TK1)

Sakemannin päätehtävä on silti edelleen pitää minut järjissä ja lauma kurissa sekä nuhteessa. Paukkujahan koirassa olisi lähteä vaikka mille maan kiertoradalle, mutta eniten haluan panostaa tämän eläimen kanssa hallintaan. Ehkä löydämme vielä oivan yhteisen sävelen kiihkeän menopelin kanssa ja saadaan vihdoinkin kursittua kasaan alokasluokan ykköseen vaadittavan suorituksen. (tai vaihtoehtoisesti ostan tuomarille korvatulpat) Neiti mannilaisen saattaa hyvällä tuurilla löytää ensi vuonna myös näyttelykehästä.

Sona puolestaan saa edelleen kasvaa henkisesti. Fyysisesti toivoisin sille lisää massaa, sekä lihaksia ja ne ovatkin tärkeä pääpointti kumpaisellekin koiralle. Tulostavoitteellisesti en elättele suuria toiveita, mutta olisihan se hienoa saada malinoisin kanssa saavutettua vähän asioita. Ihan vaan siksi, koska se on aivan mahtava treenikoira.

Sonan tavoitteet:
- BH
- Rally-Toko alo (RTK1)
- mahd. toko alo

Sona saa myös jatkossa menne vapaasti lainakuskinsa kanssa tekemään agilityä ja hankkiikin siitä yhden harrastuksen lisää itselleen.

Molempien koirien kanssa toivon lisäksi terveyttä ja hyvää lihaskuntoa. Haluan panostaa erityisesti molempien liikuntaan niin vapaana kuin hihnassa ja suoda kummallekin koiralle omaa aikaa kanssani yhteisin treeni- ja rapsutteluhetkin. Jätän tänä vuonna jäljen listaamatta, mutta haluaisin silti edelleen ajaa kummankin koiran kanssa jälkeä ja löytää siihen motivaation jo heti alkukeväästä, kun lumet sulavat.

Lisäksi haluan omalla kohdallani oppia kirjaamaan enemmän asioita ylös, suunnitella treenejä sekä huomioida oma jaksaminen. Haluan onnistua huolehtimaan itsestäni entistä paremmin. Eritoten haluan tehdä asioita, joita rakastan ja onnistua saavuttamaan jotain uutta. Halu menestyä ja onnistua on vahva. Haluaisin myös retkeillä paljon koirineni ja ystävien kanssa. Sen lisäksi haluan olla läsnä ja panostaa hetkeen.

Paljon asioita, mutta uskoisin, että niistä saadaan nivottua kasaan upea vuosi 2020!

tiistai 31. joulukuuta 2019

015. Vuosi 2019

Vuosi oli ja meni, jälleen. Blogihiljaisuus on ollut tänä vuonna entistä pahempaa, mutta se on ollut yksi asia, mikä on pitänyt jättää pois selvitäkseni uupumuksesta. En tiedä, lukeeko kukaan enää blogeja, mutta oma mieli lepää kirjoittamisessa ja lopun kaiken minulla on edelleen oppimista treenien aukaisussa itselle. Ei sillä, että treenit vuonna 2019 taisivat jäädä kahden käden sormilla laskettavaksi. Kamera pysyi myös hyvin pitkälti naulakossa. Muutaman kerran kaivoin sen sieltä ja totesin, että kalusto olisi päivitettävä. Tällä hetkellä puhelimellakin saa parempia kuvia aikaiseksi. Sellaista. Tavoitteitakin oli asetettu tälle vuodelle jonkin verran ja käydään ne nyt läpi:

LUX
★ Toko ALO-starttaus (mahdollisesti TK1)
★ Toko AVO liikkeet kisakuntoon (mahdollinen startti loppuvuoteen)
★ 1m PK-este (+ hyppytekniikka)

★ Jälkeä (Lux oli ilmoitettu yhdelle jälkipäivälle, mutta päivä peruuntui)

★ Canicross/Pyöräily
Tämän viimeisen tavoitteen kohdalla onnistuttiin edes puolittain, sillä muutaman kerran käytiin pyöräilemässä ja uskallettiin jopa ohittaa muita koirakoita pyöräillessä. Kuitenkin tämä kaatui hieman siihen, ettei kunnollista kulkinetta ollut kotona.

Luxin vuoden tärkein tehtävä on ollut huolikoirana olo. Se on pitänyt minusta huolta paljon, sekä tunnistanut kipukohtauksia ja estänyt lähtemästä ulos. Lux on myös käynyt kummikoirailemassa Anulla, sekä piristänyt siellä arkea ja opettanut tottiksen treenausta. Neiti saksanpaimen on edelleen täydellinen sielunpuolikkaani.

SONA

★ Yhteistyö kuntoon!!
Tämän lasken onnistumiseksi. Malinoisista on kasvanut vallan mukava koirakansalainen ja meillä on hauskaa, kun teemme yhdessä. Sonan kanssa asioita ei voi ottaa liian vakavasti ja se on helppo yksin, sekä yhdessä. Sona näytti myös olevansa mitä mainioin matkakoira ja nauttivan autoilusta.

 BH treeni
★ Toko ALO kisavalmiiksi
Sona on opetellut perusasioita, kuten luoksetuloa (kesällä juoksi ohjaajalta nilkan nivelsiteet rikki vauhtiluoksarissa), seuruuta ja paikallaan olemista. Jäävistä ei pienellä malinoisilla oli mitään hajua, eikä tarvikaan olla vielä. Sonan seuruu on hirveän hyvällä mallilla, eikä se luoksarissakaan enää törmää. Paikkis tarvii edelleen paljon häiriötä - kuten koko koira muutenkin.

★ AVO liikkeet treeniin

 Jälkeä
Sonan kanssa ilmoittauduttiin MEJÄ -päivään ja käytiinkin onnistuneesti jäljestämässä siellä. Malinois tykkäsi hommasta ja oli hirveän taitava nenänsä kanssa. Jälkeä olisi tarkoitus ajaa enemmän, sikäli mikäli maastoja vaan löydetään

Kokonaisuudessa Sona kehittyi hirveän paljon vuoden aikana - kasvoihan se pienestä malinoisista isoksi - ei tosin henkisesti. Koko koira on henkisesti vielä ihan kesken, eikä siltä voi vielä vaatia mitään, mitä aikuiselta koiralta voi. Myös kropaltaan se on ihan kesken - koko tyyppi kehittyy äärimmäisen hi-taas-ti. Mutta ei se haittaa, Sona saa niin paljon aikaa kuin vain suinkin tarvii.

OHJAAJA

★ Ruokavalio parempaan kuntoon
★ SLE hallintaan ja opettele kuuntelemaan kroppaa
★ Ajankäytön hallinta

Näistä en haluaisi edes puhua. Ruokavalio on edelleen yhtä sekaisin kuin seinäkello - loppu vuodesta olen onnistunut hieman edes säännöllistämään ruokailuja. Sapuskan sisältö ei vaan ole mitään kovin laadukasta. SLE kiukuttelee enemmän kuin aikaisemmin ja totesin muutamalle ystävälle, että minusta tuntuu kuin olisin maannut tämän vuoden sohvalla/sängyssä kivuissani ja ollut kyvytön toimimaan ollenkaan.

Olen kuitenkin opetellut kuuntelemaan kroppaa edes jonkun verran - ja mitä se minun tapauksessani tietää - niin sairaslomapäiviä töistä ja peruttuja menoja. Joudun arvottamaan kaupassa käynnin ja ruuanlaiton välillä ja silloin on vaikea syödä, kun ei voimat riitä tekemään ruokaa.

Meillä kuviot ovat hieman muuttuneet ja Neela koirineen muutti saman katon alle. Valkoinenpaimenkoira Kida ja pomeranian Pomo vilahtelevat varmasti kuvissa ja teksteissä jatkossakin.

Muita uusia kuvioita on lähinnä se, että neiti malinois on muutamia kertoja käynyt treenaamassa agilityn alkeita lainaohjaajan kanssa.

tiistai 8. tammikuuta 2019

012. Vuoden 2019 tavoitteet

Joka vuosi sitkeästi kirjoitan tavoitepostauksen, jotta on jotain mihin palata, kun aika koittaa. Tämän vuoden tavoitteet tulevat olemaan hyvin paljon kiinni minun olostani ja siitä, kuinka autoimmuunisairaus pysyy hallinnassa. Toivon todella, että pystyn tekemään asioita, jotka piristävät mieltäni, kuten koirien kanssa vietetty aika.



LUX
Toko ALO-starttaus (mahdollisesti TK1)
Toko AVO liikkeet kisakuntoon (mahdollinen startti loppuvuoteen)
1m PK-este (+ hyppytekniikka)
Jälkeä
Canicross/Pyöräily

SONA
Yhteistyö kuntoon!!
 BH treeni
Toko ALO kisavalmiiksi
AVO liikkeet treeniin
 Jälkeä

OHJAAJA

Ruokavalio parempaan kuntoon
SLE hallintaan ja opettele kuuntelemaan kroppaa
Ajankäytön hallinta

perjantai 4. tammikuuta 2019

010. Vuoden 2018 tavoitteiden läpikäynti

Mielenkiintoinen vuosi. Alkuvuodesta muutettiin kaupunkiin. Toukokuussa Link lähti koeajalle uuteen kotiin ja marraskuussa kotiutui malinoispentu nimeltä Sona. Tavoitteita ollaan saavutettu jonkun verran. Vuoden treenimäärät eivät nousseet kovinkaan isoiksi, mutta sitäkin tärkeimmiksi. Ollaan reissattu niin kasvattajalla kuin yhdellä leirilläkin ja suoritettiin BH-koe hyväksytysti, sekä samaten luustokuvaukset hyvin tuloksin. Nyt meillä on kaikki ovet avoinna, mutta tähän vuoteen lähdetään oman sairauteni varjostamana.


KOIRA
 Tokon alokkaan liikkeet kuntoon
Lux on käytännössä valmis alokkaaseen. Tokikaan se ei ole tehnyt yhtään alokkaan paikkamakuuta, tai hyppyä yhtä kertaa enempää. Muuten kuitenkin kaikki alokkaan liikkeet on OK -kunnossa.


 Ruutua, noutoa, sekä eteenlähetystä
Näistä tehtiin lähinnä vain eteenlähetystä. Noutoa puolikkaina, mutta keskityttiin enemmän kapulan pitämiseen, kuin noutojuttuihin.

★ BH:n seuruukaavio
Tämä taidettiin myöskin saada kondikseen, koska koko BH suoritettiin lävitse lokakuussa.

 Rally-Tokoa
Rallylle ei suotu ajatustakaan koko hommassa yhtä lentävää "ilmoitan sen rally-mölleihin" ajatusta lukuunottamatta. En ilmoittanut.

 Canicross
Käytiin hölkkäämässä pari kertaa, sekä kerran fillaroimassa. Muuten pysyttiin normaalissa hihnalenkkeilyssä.

 Jälkeä
Jälkeä Lux ajoi juhannusleirillä kerran. Muuten jälkijuttuja ei ollakkaan tehty.

 Harrastus-H:n metsästys
Noup. Ei käyty näyttelyissä.

★ Viralliset luustokuvat (ehkä, saattaa venyä 2019)
Viralliset luustokuvat saatiin pois päiväjärjestyksestä tuloksin B/B, 0/0, LTV0, VA0, SP0

★ Silmä/polvitarkki
Ei käyty, en edes katsonut niitä sillä silmällä.


MINÄ:
 Suunnitelmallisia treenejä
Koen onnistuneeni tässä, kun saatiin aika pienellä treenillä esimerkiksi BH kasaan. Ehdottomasti treenattiin oikeita asioita ja koira meni eteenpäin.

 Uusia treenipaikkoja/kavereita
Enemmänkin toki oltaisiin voitu nähdä, mutta käytiin treenaamassa varmaankin 5-7 eri paikassa. Tavattiin uusia ihmisiä ja saatiin oppiakin hyvin.

 Ryhmäpaikka jossain lajissa (mielellään kummallekin koiralle)
Etsin edelleen ryhmäpaikkaa minua miellyttävästä porukasta. Eniten kuitenkin on niitä ei -vaihtoehtoja olemassa. Toinen koirakin vaihtui siinä sivussa.

★ Armollisuutta, järkevyyttä ja omaa hyvinvointia
Tämä on hieman niin ja näin. Vedin ja vedän edelleenkin kroppaani koville ehkä liiankin kanssa, enkä osaa rauhoittua oikein vieläkään olemaan, mutta muuten olen kokenut antaneeni itselleni lepoa sopivissa määrin.

maanantai 16. heinäkuuta 2018

007. Kesäkuun tavoitteiden läpikäynti



Kesäkuun tavoitteet onnistuivat oletettua paremmin, vaikka leiri olikin välissä sotkemassa, kuten myös arkielämä hankaloitti jonkin verran treeniasioita. Lux myös vieraili kesäkuussa ensimmäisen kerran Anun hoivissa.

Kierto kuntoon
Kiertoa treenattiin muutamia kertoja puilla, mutta myös tötteröllä. Se sai luvan jäädä hautumaan hetkeksi, kun perusajatus alkoi löytymään.

Takapää mukaan käännöksiin
Tämän kanssa ollaankin tehty enemmän hommia. Olen yrittänyt opetella kävelemään kunnolla ja antamaan tilaa koiralle, jolloin se kääntyy hyvin. Olen myös vahvistellut paljon käännösten mielentilaa ja hiljaisia käännöksiä.

50 askeleen seuruu (hihnassa, hihnatta + ilman ääntä)
Tämä tavoite vaihdettiin lähinnä mielentilatreeniin. Olen palkkaillut koiraa hiljaisesta suorituksesta ja siedättänyt sitä kehuihini ja kosketuksiini saaden hyvää vastetta.

1min paikkamakuu ilman suurempaa häiriötä
Makuuteltiin useampaan kertaan pätkiä. Minuuttia, kahta, välipalkalla. Satunnaisesti. Tuotiin myös häiriötä kehiin. Aika varman oloinen makaaja tulossa, ainakin näillä vaikutteilla.

2x viikossa uimaan
Ei varmaan täysin 2x viikossa tahtiin päästy, mutta Lux on löytänyt sisäisen vesipetonsa ja menee mielellään uimaan ilman mitään noudettavaakin. Se ui hyvällä tekniikalla ja selkeästi nauttii puuhasta täysin rinnoin.

5x lenkkeilyä vetovyön kanssa
Vetovyön kanssa käytiin kahdesti lenkillä. Ensimmäinen tehtiin ihan kävellen/hölkäten vetovaljaiden kanssa ja toinen taidettiin tehdä hihna pannassa kiinni kävellen. Molemmissa koira oli mainio tyyppi.

Kaupungissa käynti
Tämä kaupungissa käynti livahti heinäkuun ensimmäiselle, mutta mentiin kuitenkin! Bussilla keskustaan, käveltiin torilta sataman kautta Väinölänniemelle, haettiin jäätelöt ja hengailtiin viltillä lepohetkellä. Mukaan otimme naapurin koiransa kanssa. Mahtava reissu!

Heinäkuun jätän tarkoituksella tavoitteettomaksi. Meillä on ohjelmassa unelmien reissu Kuusamoon mökkeilemään ja helle rajoittaa tekemistä päivisin todella paljon. Lux viettää myös lomalomaa ihanan Anun luona näyttämässä millaista arkea saksanpaimenkoiran kanssa voi viettää.


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

004. Kesäkuun tavoitteet


On helpompi tehdä jotain, kun sen suunnittelee edes alustavasti alkuun. Tähtäämme vuoden lopussa olevaan BHn suorittamiseen ja ehkä myös ensivuoden alussa oleviin alokkaan tokokokeisiin. Kesäkuussa meillä on tiedossa kasvattajan järjestämä leiri, jolla paneudutaan tottikseen ja jälkeen.

    TAVOITEET:

  • Kierto kuntoon
  • Takapää mukaan käännöksiin
  • 50 askeleen seuruu (hihnassa, hihnatta + ilman ääntä)
  • 1min paikkamakuu ilman suurempaa häiriötä
  • 2x viikossa uimaan
  • 5x lenkkeilyä vetovyön kanssa
  • Kaupungissa käynti
Palataan näihin kesäkuun lopussa ja katsotaan mitä ollaan saatu aikaan. Kesäkuun ensimäisinä päivinä ollaan keretty treenaamaan jo kerran häiriössä, sekä käydä kahdesti uimassa.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

001. Alku

Tarkoituksena on herätellä itseäni oikeasti kirjoittamaan blogia, elämään sitä elämää, jota oikeasti rakastan koko sydämestäni. Raivata aikaa harrastukselle, joka on lähellä sydäntä. Tuntuu väärältä kirjoittaa blogiin, joka oli Linkin, joten Lux sai omansa.

Perustamisen aikaan minulla on käsissäni koira, joka on kutakuinkin 1,5v. Sen kanssa arkieläminen on helppoa ja pohjia tottikseen on tehty puolisen vuotta. Lux tuli minulle suoraan kasvattajalta 4kk ikäisenä maaliskuussa 2017.

Lux on osoittanut olevansa tasapainoinen ja järkevä, sillä tuntuu olevan kaikki palikat päässä kohdillaan. Arki sen kanssa on helppoa, lenkillä sen uskaltaa antaa lähes kenelle tahansa talutettavaksi, koska se ei juurikaan reagoi ympäristössä tapahtuviin asioihin. Kotona se on huomaamaton niin kauan, kunnes erehdyt istumaan lattialle. Saat syliisi 23kg pelkkää rakkautta pursuavaa saksalaista.

Katsotaan mitä elämä eteen heittää, Lux on minulle varjo ja unelmien täyttymys. Lähellä oikeata koiraihannettani. Hamaan tulevaisuuden tavoitteena on BH, TK2, LT ja AD.