maanantai 16. heinäkuuta 2018

007. Kesäkuun tavoitteiden läpikäynti



Kesäkuun tavoitteet onnistuivat oletettua paremmin, vaikka leiri olikin välissä sotkemassa, kuten myös arkielämä hankaloitti jonkin verran treeniasioita. Lux myös vieraili kesäkuussa ensimmäisen kerran Anun hoivissa.

Kierto kuntoon
Kiertoa treenattiin muutamia kertoja puilla, mutta myös tötteröllä. Se sai luvan jäädä hautumaan hetkeksi, kun perusajatus alkoi löytymään.

Takapää mukaan käännöksiin
Tämän kanssa ollaankin tehty enemmän hommia. Olen yrittänyt opetella kävelemään kunnolla ja antamaan tilaa koiralle, jolloin se kääntyy hyvin. Olen myös vahvistellut paljon käännösten mielentilaa ja hiljaisia käännöksiä.

50 askeleen seuruu (hihnassa, hihnatta + ilman ääntä)
Tämä tavoite vaihdettiin lähinnä mielentilatreeniin. Olen palkkaillut koiraa hiljaisesta suorituksesta ja siedättänyt sitä kehuihini ja kosketuksiini saaden hyvää vastetta.

1min paikkamakuu ilman suurempaa häiriötä
Makuuteltiin useampaan kertaan pätkiä. Minuuttia, kahta, välipalkalla. Satunnaisesti. Tuotiin myös häiriötä kehiin. Aika varman oloinen makaaja tulossa, ainakin näillä vaikutteilla.

2x viikossa uimaan
Ei varmaan täysin 2x viikossa tahtiin päästy, mutta Lux on löytänyt sisäisen vesipetonsa ja menee mielellään uimaan ilman mitään noudettavaakin. Se ui hyvällä tekniikalla ja selkeästi nauttii puuhasta täysin rinnoin.

5x lenkkeilyä vetovyön kanssa
Vetovyön kanssa käytiin kahdesti lenkillä. Ensimmäinen tehtiin ihan kävellen/hölkäten vetovaljaiden kanssa ja toinen taidettiin tehdä hihna pannassa kiinni kävellen. Molemmissa koira oli mainio tyyppi.

Kaupungissa käynti
Tämä kaupungissa käynti livahti heinäkuun ensimmäiselle, mutta mentiin kuitenkin! Bussilla keskustaan, käveltiin torilta sataman kautta Väinölänniemelle, haettiin jäätelöt ja hengailtiin viltillä lepohetkellä. Mukaan otimme naapurin koiransa kanssa. Mahtava reissu!

Heinäkuun jätän tarkoituksella tavoitteettomaksi. Meillä on ohjelmassa unelmien reissu Kuusamoon mökkeilemään ja helle rajoittaa tekemistä päivisin todella paljon. Lux viettää myös lomalomaa ihanan Anun luona näyttämässä millaista arkea saksanpaimenkoiran kanssa voi viettää.


torstai 5. heinäkuuta 2018

006. Kesäleiri 2018

Saimme kutsun liittyä Luxin kasvattajan järjestämälle jälki&tottis leirille juhannuksena. Mikäs olisi sen parempaa, kuin viettää juhannus upeiden koiraharrastajien ja lajien parissa. Ajankohta myös karsi suurimman osan ihmisistä pois ja ohjaus olikin hyvin henkilökohtaista.
Kolmen päivän leiri antoi lisää avaimia, sekä varmuutta tottikseen. Olin aika takki auki ensimmäisessä treenisetissä, kun vanha kunnon ääni puski pintaan sieltä. Lux kerkesi keräämään kierroksia koirakärrystä, sillä se on jo yhdistänyt viimevierailultamme, että kärry tietää töitä. Päivän kuluessa sain kuitenkin koiran paremmin haltuun ja se on teknisesti aivan mieletön. Teimme lyhyttä treeniä keskittyen tunnetilaan, sekä toimimiseen vieraassa paikassa. Koirahan kulkee ihan hyvässä kuplassa, kun minä onnistun sen siihen tuomaan.

Viimeisenä päivänä teimme myös ulkokentällä tottista ja saimme hyvin koiran virheet esiin, sekä todistettua minulle, että minulla on kuitenkin avaimet toimia koiran kanssa ja saada se mukaan, kunhan lopetan suorittamisen ja annan sydämeni koiralle.

Tottiksen lisäksi käytiin tekemässä Luxille ensimäinen jälki pellolla. Olen itse aivan hukassa ohjaamisen kanssa, mutta koirahan tekee hemmetin hienoa työtä, kun sen vain antaa tehdä. Todettiin, että Luxille tarvitsee tehdä jäljet mieluummin lihapullilla/nakeilla, jotta motivaatio säilyy. Pelkkä turvotettu ruoka ei oikein kunnolla jaksanut kiinnostaa. Hyvä nenä sillä silti on ja vähän harmittaa ettei kunnollisia peltomaastoja ollut enemmän.

Näin myös paljon erilaisia koiria tekemässä tottista, sekä jälkeä. Nämä viikonloput ovat aina silmiä avaavia, sillä tietoa tulee niin paljon. Hienointa oli nähdä iso presa-uros tekemässä tottista. Leirin hyvä puoli oli myös se, että tutustuimme Luxin kanssa kunnolla tulevan Kuusamon reissun matkakaveriin, eli Pätkis -dobberiin. On sanoin kuvailemattoman ihanaa, että kahden vanhan ystävyksen saman ikäiset koirat tulee toimeen keskenään näinkin saumattomasti.